esittely - kado.


Tänään vihdoin koitti aamu, jolloin pakkasimme itsemme autoon ja suuntasimme kasvattajalle hakemaan poitsuamme kotiin. Kävimme alkuviikosta vielä toistamiseen katsomassa Kadoa ennen tämänpäiväistä hakua ja otimme Novan jo silloin mukaan tutustumaan uuteen tulokkaaseen. Alusta asti juuri tämä kaksikko on tullut todella hienosti toimeen, joten oikea pentu osattiin kyllä valita:)

Kado on ihan toista maata Novan kanssa, vaikka onkin todella rohkea on silti melko rauhallinen ja leikkii paljon yksin leluillaan antaen Novan olla myös omissa oloissaan välillä. Todella ruuan perään on pikkumies, joten koulutuksesta uskoisin tulevan suhteellisen helppoa tämän kanssa, nyt jo ensimmäisenä päivänä ollaan alettu harjoittelemaan niitä perusjuttuja, lähinnä luoksetuloa ja ulkona hihnaan totuttelua sekä ylipäätään sitä, että minä olisin se maailman siistein tyyppi jolta saa herkkua:D
Hirveän hellyyttävä tapaus, melkoisen äänekäs kylläkin ja todella huomionkipeä ainakin vielä - saattaa mennä ihan täysin alkujännityksen piikkiin. Myös ulkonäöltään on ihan erilainen mitä Nova, urajiro on jo nyt todella selkeä ja pää shibamaisen pyöreä - korvat kun tuosta vielä nousisivat pienellä.

Kaikenkaikkiaan ensimmäinen päivä on mennyt jo oikeinkin mukavasti, muutamat pissat on tulleet sisälle, mutta ne on osattu tehdä hienosti lehdelle ja ulkonakin osaa kyllä tehdä heti tarpeensa.
Sekä kameran että puhelimen muistit alkavat jo nyt täyttyä kuvista, mutten löytänyt YHTÄKÄÄN muuta onnistunutta kuvaa:D Pitänee harjoitella tätä pentukuvaamista hieman enemmän, tosin myös kamera jolla ei kestäisi yli puolta minuuttia tarkentaa auttaisi huomattavasti vauhdissa mukana pysymisessä...

To be continued!

4 kommenttia:

  1. Iik! Onnea uuteen kotiin uudelle tulokkaalle <3

    VastaaPoista
  2. Tuo on kyllä niiiiiin epistä kun teille tuli tuollainen karvapallero... Noh, ehkä odotan että tuo meidän rontti rauhoittuu vähän, ennen kun tänne toisen pennun hankin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kannattaa ehdottomasti malttaa! :)

      Poista